Taiteilija
Mika Kalevi Anttila on syntynyt vuonna 1967 Mietoisissa, meren ja metsän välissä. Hän aloitti öljyväreillä maalaamisen jo 10-vuotiaana, ja jo alusta asti hänen teoksissaan on ollut läsnä havumetsät, lehdot, meren aallot sekä metsän fauna. Samoihin aikoihin Anttilan kiinnostus heräsi Suomen kultakauden taiteilijoita kohtaan. Hän alkoi tutkia vanhojen mestareiden teoksia ja ammensi heidän maalaustyyleistään.
Anttilan debyyttinäyttely oli vuonna 1992 Tavastilan kotiseutumuseossa, jonka jälkeen hän on pitänyt kymmenittäin näyttelyitä ympäri Suomea. Hänen ensimmäinen ateljeensa sijaitsi Turussa, josta hän myöhemmin palasi luonnon ääreen Tarvasjoelle.
Anttilan töiden aiheet eivät kuitenkaan rajoitu luontoon, vaan hän toteuttaa myös muotokuva-, asetelma- ja kohdemaalauksia. Hän on toteuttanut vuosien varrella useita tilaustöitä mm. kunnanjohtajista, pankinjohtajista, yritysjohtajista ja rehtoreista, joista hän on saanut kiitosta.
Anttilan taiteen takana on ajatus siitä, että taide ohjaa tekijäänsä ja tekijä taidettansa. Hän toivoo voivansa vaikuttaa myönteisesti tulevaisuuteen jo tehtyjen ja tulevien teostensa avulla. Hänen pyrkimyksenään on tuoda luonto lähelle ihmistä, jotta ihmisen olisi helpompi lähestyä luontoa ja löytää sekä itsestään että ympäristöstään jotain ennennäkemätöntä.